Vain yksi kysymyksistä, johon hyvät nettisivut vastaavat.
Sivut toimivat aina erikokoisilla näytöillä. Tableteilla, tietokoneilla ja tietysti myös mobiilissa.
Sivuille suoritetaan aina hakukoneoptimointi, jotta asiakkaat löytävät yrityksenne etsiessään sitä googlesta.
Liitämme sivuillenne Google Analytics palvelun ja otamme sen tarvittaessa teille käyttöön, jotta voitte seurata sivustonne keräämää liikennevirtaa.
Sivustonne on helposti muokattavissa niin halutessanne, esimerkiksi tekstien ja kuvien muokkaus käy vaivatta päivitystyökalulla.
Käytämme tekemillämme sivustoilla alustana aina WordPress-alustaa, sillä se on maailman suurin nettisivualusta, jota käyttää n. 40% kaikista maailman nettisivustoista.
Sivustosi on siis täydellisellä pohjalla päivitettävyyttä varten! WordPress-sivustot taipuvat tekemään lähes mitä vain. Verkkokaupoista aina kuvagallerioihin saakka.
Lisä-
palvelut
Teemme ilmakuvauksia, niin videoita kuin kuviakin. Olemme rekisteröityneet Traficomin RPAS-rekisteriin. Olemme operoineet droneilla jo kahdeksassa eri maassa.
Haluatko esitellä yrityksenne palvelut visuaalisesti? Kuvauskalustoomme kuuluu 4K-kamera, moottorisoitu kuvanvakain, 4K-drone ja ammattitason editointityökalut.
Suunnitellaan teillekin yritystänne hyvin edustava logo. Teemme erilaisia logoja asiakkaidemme pyynnöstä – aina tekstilogoista erilaisiin kuviologoihin. Saatte vedokset aina printtilaatuisena käyttöönne.
Missiomme on tuoda kaikki yritykset nettiin – sillä täällähän ne kaikki asiakkaatkin ovat! Modernit nettisivut tuovat teidät 2020-luvulle ja asiakasvirrat kääntyvät kasvuun.
Hintoihin lisätään + alv 24%
Pidätämme oikeuden hintojen muutoksiin sekä annetun tarjouksen perumiseen esim. hintojen tai saatavuuden muuttuessa.
Kaikki erikseen tuntitöinä tehdyt projektit laskutetaan tuntityön hinnalla ellei hinnastossa ole erikseen määritelty kyseisen työn hintaa. Tuntityönä voidaan tehdä esim. vanhan sivuston uudistaminen.
WordPress-sivusto tarvitsee ajoittain päivityksiä toimiakseen oikein ja pysyäkseen ajan hermoilla. Alustan ja sovellusten päivitykset olisi hyvä suorittaa säännöllisin väliajoin.
Esimerkiksi logon suunnittelut, graafinen sisällöntuotanto, kuva- ja videoeditointi.
Kaikki kuvaus- ja videointipalvelut esim yrityskuvaukset, tapahtumat, työnäytteet jne. Ilmakuvaus 100€/h.
Kaikkiin nettisivupaketteihimme sisältyy ilmainen SSL-suojaus (sivuston turvallista selaamista osoittava lukko-symboli).
WordPress-sivustojen muutokset ja päivitykset, esim. tekstien, kuvien tai painikkeiden päivittäminen tai lisääminen sivulle sekä niiden asettelu.
SEO-optimointi sisältyy osittain kaikkiin paketteihimme vakiona mutta voimme myös tehdä lisähinnasta kokonaisvaltaisen optimoinnin esim. mini-pakettiin.
Hintoihin lisätään + alv 24%
Pidätämme oikeuden hintojen muutoksiin sekä annetun tarjouksen perumiseen esim. hintojen tai saatavuuden muuttuessa.